Puukauppa on käynyt vilkkaasti

Puukauppa on käynyt syyskuusta lähtien Suomessa varsin vilkkaasti. Lisäämme edelleen ostoja Rauman jo käynnistyneelle sahalle sekä Kemiin rakennettavaa biotuotetehdasta silmällä pitäen. Samaan aikaan olemme vähentäneet merkittävästi ostoja Baltiasta.
  • Puumarkkinakatsaus
  • |
Metsäjohtaja

Lopputuotemarkkinoiden suhdanne jatkuu vahvana, vaikka globaaliin talouteen liittyvät riskit ovat kasvaneet syksyn aikana. Sahatavaran markkinatilanne on heikko. Puuvaratilanteemme on hyvä, ja olemme pystyneet hoitamaan tehtaiden puuhuollon käytännössä ongelmitta yhdessä omistajajäsenten kanssa. Kiitos tästä teille kaikille.

Hyvä vire puumarkkinoilla on jatkunut, ja Metsäteollisuus ry:n jäsenten viikko-ostot yksityismetsistä ovat elokuun alusta lähtien joka viikko ylittäneet edellisen kolmen vuoden viikko-ostot. Kuitupuiden hinnat ovat vahvistuneet tänä vuonna noin 20 ja tukkipuiden noin 10 prosenttia. Moni omistajajäsen on hyödyntänyt hankintapuun aikaisuuslisää sekä tammikuun 2023 loppuun asti käynnissä olevaa uusien hankintakauppojen tuplabonuskampanjaa. Kysy kampanjasta lisää omalta metsäasiantuntijaltasi.

Tällä hetkellä ostoslistamme kärjessä ovat kesäkorjuukelpoiset harvennusleimikot ja hankintapuu sekä talven että kevään vastaanottoon. Toki ostamme mielellämme myös uudistushakkuukohteita. Talvileimikoiden ostomahdollisuus on tavanomaista parempi, koska viime talven korjuuolosuhteet olivat erinomaiset, ja katsauksen kirjoitushetkellä talvisää näyttää lupaavalta. Talvesta onkin tulossa meillä kaikkien aikojen toimeliain määrällisesti, ja työllisyysnäkymä yrittäjille on vahva.

Puukaupan yhteydessä kannattaa tilata maanmuokkaus ja taimet, jotta kaadetun metsän tilalle syntyy mahdollisimman pian uusi, elinvoimainen metsä. Ensi kevään taimitilausten osalta on syytä olla nopea, jotta varmistaa haluttujen taimilajien saatavuuden.

Itämeren alueen puukauppatilanne on suhteellisen tasapainoinen lukuun ottamatta Baltian markkinoita, jotka ovat sekaisin Euroopan energiakriisin vuoksi. Olemme korvanneet venäläisen tuontipuun suomalaisella ja ruotsalaisella puulla. Samaan aikaan olemme vähentäneet ostoja Baltiasta sikäläisten korkeiden puunhintojen vuoksi. Baltian markkinat ovat historiallisesti vaihdelleet erittäin paljon, ja pitkällä aikavälillä tienvarsihinnat ovat olleet keskimäärin Suomea heikommat.

Olemme olleet digitalisaation edelläkävijä puunhankinnassa, ja saimme Suomen laatupalkintokilpailussa kunniamaininnan Neuroverkot puustotietojen ennustamisessa -innovaatiostamme. Olen erityisen tyytyväinen siitä, että meiltä löytyy tällaista digitalisaation huippuosaamista.

Strategiamme yksi kulmakivi on datan täysimittainen hyödyntäminen kaikessa liiketoiminnassa. Olemme tehneet sopimuksen kuusenkirjanpainaja- ja myrskytuhojen lähes reaaliaikaisesta visualisoinnista omistajajäsenille Metsäverkon kautta erilaisiin kaukokartoitusaineistoihin perustuen. Uskon, että tämä tuo merkittävää lisäarvoa metsänomistajille ja meille tulevaisuudessa.

Lapin uudet puuterminaalit Kemin biotuotetehdasta varten valmistuvat loppuvuoden aikana. Niissä pystytään jatkossa vastaanottomittaamaan puu siltavaaoilla ilman aiempaa erillään pitoa ja tehdasmittausta. Uudet puuterminaalit muodostavatkin VR:n junapendelin ja Kemin tehtaan automatisoitujen siltanostureiden kanssa maailman luokan logistiikkakonseptin.

Tarvitsemme lisää satoja kuljettajia puunkorjuuseen ja kuljetukseen erityisesti Pohjois-Suomeen. Haluamme tukea yrittäjiemme työtä Pro Kuljettaja -hankkeella, joka onkin lähtenyt vilkkaasti käyntiin.

EU:ssa on menossa merkittäviä metsätalouteen vaikuttavia aloitteita metsästrategian, biodiversiteettistrategian ja Fit for 55 -paketin alla. Kansallisella tasolla valmistellaan metsästrategiaa, biodiversiteettistrategiaa ja -toimintaohjelmaa sekä luonnonsuojelulain uudistusta.

Metsätalouden toimintaedellytysten säilyttäminen muuttuvassa maailmassa on tärkeää metsävarallisuuden tulevaisuuden tuoton kannalta. Meidän on yhdessä fiksua tehdä sellaisia asioita, jotka säilyttävät alan arvostuksen. Uusiutuvasta raaka-aineesta valmistetut kierrätettävät tuotteemme sitovat hiiltä, tarjoavat ratkaisuja globaaleihin ongelmiin ja korvaavat fossiilisia tuotteita.

Pidetään yhdessä huolta maailman parhaiten hoidetuista metsistä siten, että voimme jättää ne tuleville polville entistäkin elinvoisempina ja monimuotoisempina. Kiitos omistajajäsenillemme yhteistyöstä ja erinomaisesta vuodesta sekä rauhaisaa joulun aikaa!

Metsäjohtaja
Juha Jumppanen vastaa Metsä Groupin metsäjohtajana konsernin puunhankinnasta ja metsäpalveluista. Hän on työskennellyt koko työuransa Metsä Groupissa. Hän aloitti metsänhoitopalveluliiketoiminnassa, ja sen jälkeen kokemusta on kertynyt puunkorjuun, teollisten asiakasyhteyksien, jäsenpalveluiden ja puukaupan tehtävistä. Erityisen lähellä hänen sydäntään ovat jatkuva parantaminen sekä asiakaskokemuksen ja henkilöstötyytyväisyyden kehittäminen.